Viiniseura Suomen Munskänkarna ry

Suomen Munskänkarna ry on Suomen suurin viiniseura. Meidän 14 paikallisyhdistyksen toiminnassa on mukana noin 1 000 viineistä kiinnostunutta. Munskan toiminnan tavoitteena on levittää ja syventää viinien tuntemusta hyviä ja kohtuullisia juomatapoja unohtamatta. Lue lisää toiminnastamme >

Suomessa munskalaisia on yhteensä noin 1 500, kun suomenkielisten paikallisyhdistemme lisäksi mukaan lasketaan Svenska Munskänkarna i Finland r.f.:n alaisuudessa toimivat 11 ruotsinkielistä yhdistystä.

Maailmalla munskalaisia on yhteensä jo 27 000, mikä tekee meistä maailman suurimpia viiniseuroja. Ruotsissa vuonna 1958 perustettu yhdistys levisi Suomeen vuonna 1982, jolloin sen ensimmäinen paikallisyhdistys aloitti toimintansa Turussa. Harrastustoiminnan levitessä ympäri Suomea toimintaa selkeyttämään perustettiin keskushallitus Suomen Munskänkarna ry vuonna 2000. Katso keskushallituksen ja paikallisyhdistysten yhteystiedot >